päivän leffa on 27 dresses/hääkuumetta. romanttinen komedia valmistusvuosi: 2007 kesto: 1h 46min. niin kuin kansissa lukee ”täydellinen romanttinen komedia”, sitä se olikin. 🙂 aivan ihana elokuva ja niin piristävä. tämä olisi hyvä leffa tyttöjen/naisten iltaan, tai synkkään syysiltaan. ihanan lämminhenkinen ja suloinen leffa ja muutenkin hauska. elokuvassa on hyvä idea ja juoni. katherine emmy palkittu …
heippa taas! 🙂 tämän päivän leffa on markku pölösen leffa nimeltään lieksa. draama. tuotantovuosi: 2007 kesto: 91min. elokuva kertoo koppeloiden perheestä, jotka lähtevät tien päälle kohti uutta kotia, mikä sijaitsee lieksassa. matka ei kuitenkaan suju ongelmitta kun suvun mustalammas pölähtää paikalle. hän kietoo pikkurillinsä ympärille nuoren kauniin siskon ja myös perheen kolme veljestä. lopussa kuitenkin …
tämän päivän leffa oli sex and the city 2/sinkkuelämää 2. romanttinen komedia. kesto140min. tuotantovuosi: 2010 sinkkuelämää tehtiin sarjana kuusi tuotantokautta sen jälkeen tuli leffa ja tämä on sille jatkoa. itselläni on nämä kaikki kaudet ja ekan leffan lainasin siskoltani ja tämä kakkonen on minun oma. tykkään sarjasta hirveästi ja ykkös leffa oli tosi hyvä, mutta …
sunnuntain leffa oli onnen varjot. kotimainen komedia/draama kesto 1h 38min tuotantovuosi 2005. onnen varjot kertoo pariskunnasta jotka yrittävät saada lasta, mutta siitä ei oikein tule mitään. lyhyesti se meni näin: ensin hetki onnellisuutta, sitten hetki surua ja epätoivoa, sekä uskottomuutta ja katkeruutta. lopuksi anteeksiantoa, joustavuutta, kompromissejä ja sitä ikuista rakkautta. lasta koko leffan ajan yritettiin …
lauantain leffa oli kielletty hedelmä. kotimainen draama/komedia vuodelta 2009 kesto 98min kielletty hedelmä kertoo kahdesta aikuisuuden kynnyksellä olevasta tytöstä, mariasta (amanda pilke) ja raakelista ( marjut maristo). lapsuuden ja aikuisuuden välissä tytöt haluavat kokea jotain uutta, mutta heidän uskontonsa takia se on kiellettyä. maria lähtee kuitenkin kokeilemaan uudenlaista elämää maalta kaupunkiin. raakel lähetetään hänen peräänsä. …
viiokonloppu oli yhtä hulinaa ja minulla ei ollut mahdollisuutta päästä nettiin, joten nyt kirjoitan neljän päivän leffat. onneksi edes ehdein katsoa ne. 🙂 perjantain elokuva oli skavabölen pojat. draama vuodelta 2009 kesto 1h 58min kahden jussin ehdokas ja pusan international film festival 2009 pääpalkinnon voittaja. elokuva kertoo kahden nuoren miehen lapsuudesta ja nyky ajasta. masentunut …
heippa! 🙂 kuume ei hellitä ja olenkin nukkunut melkein koko päivän, leffan kuitenkin jaksoin katsoa. tämän päivän elokuvan olen nähnyt monta kertaa aijemminkin, mutta oli pakko katsoa se taas uudelleen. 🙂 tämän päivän leffa oli P.S. rakastan sinua/ P.S. i love you. romanttinen komedia. kesto 2h 1min tuotantovuosi 2007 kun sain leffan ensimmäisen kerran käteeni, …