heippa taas! 🙂 tämän päivän leffa on markku pölösen leffa nimeltään lieksa. draama. tuotantovuosi: 2007 kesto: 91min.
elokuva kertoo koppeloiden perheestä, jotka lähtevät tien päälle kohti uutta kotia, mikä sijaitsee lieksassa. matka ei kuitenkaan suju ongelmitta kun suvun mustalammas pölähtää paikalle. hän kietoo pikkurillinsä ympärille nuoren kauniin siskon ja myös perheen kolme veljestä. lopussa kuitenkin selviää että miehellä olikin taas pahat mielessä ja niin paha saa taas palkkansa. elokuva oli osittain surullinen, mutta lopussa onneksi onnellinen. tämä oli myös hauska ja romanttinen leffa. hyviä näyttelijöitä, kuten samuli vauramo, jenni banerjee, sanna-kaisa palo ja peter franzen. leffan aihe ei kuitenkaan ollut mieleeni, mutta muuten ihan katsottava elokuva. leffan lopussa soi hyvä biisi, mikä löytyy myös lisämateriaaleista: while your lips are still red. (esittäjät marco hietala ja tuomas holopainen)