Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

päivä kuusi leffa kuusi :)

05.03.2012, leffafriikki

lauantain leffa oli kielletty hedelmä.

kotimainen draama/komedia vuodelta 2009 kesto 98min

kielletty hedelmä kertoo kahdesta aikuisuuden kynnyksellä olevasta tytöstä, mariasta (amanda pilke) ja raakelista ( marjut maristo). lapsuuden ja aikuisuuden välissä tytöt haluavat kokea jotain uutta, mutta heidän uskontonsa takia se on kiellettyä. maria lähtee kuitenkin kokeilemaan uudenlaista elämää maalta kaupunkiin. raakel lähetetään hänen peräänsä. raakel yrittää saada marian takaisin kotiin ja koittaa estellä häntä tekemästä ”syntiä”, mutta joutuukin itse houkutuksien valtaan. en tiedä voiko tätä leffaa sanoa suoranaisesti opetusvideoksi nuorille, mutta olihan se ihan katsottava. joitakin hyviä biisejä leffassa oli ja pari hauskaa kohtaa, mutta ei tätä komediaksi voi sanoa. kesäinen leffa itsenäistymisestä, aikuistumisesta ja asioiden uudelleen näkemisestä. joissakin kohdissa pitkästyttävä. tytöt ovat alussa hyvin erinlaiset ja lopussa roolit vaihtuvat.

”syksyllä kottiin ja neitseenä naimisiin”


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *