Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

viides päivä viides leffa

05.03.2012, leffafriikki

viiokonloppu oli yhtä hulinaa ja minulla ei ollut mahdollisuutta päästä nettiin, joten nyt kirjoitan neljän päivän leffat. onneksi edes ehdein katsoa ne. 🙂 perjantain elokuva oli skavabölen pojat.

draama vuodelta 2009 kesto 1h 58min kahden jussin ehdokas ja pusan international film festival 2009 pääpalkinnon voittaja.

elokuva kertoo kahden nuoren miehen lapsuudesta ja nyky ajasta. masentunut isoveli, alkoholisti isä ja sekoamaisillaan oleva äiti, ei hyvä yhdistelmä. tässä on aika yleinen tosi elämässäkin oleva tarina, että aluksi kaikki on hyvin ja koko perhe on onnellinen, mutta yhden virheen paljastuminen rikkoo kaiken. menneessä ajassa näyttelevät pojat ovat aivan mahtavia ja hyviä näyttelijöitä noin nuoriksi . leffaa selkeyttää mukavasti vanhemman pojan kerronta. pojilla on kyllä huippu jutut ja touhut, jotka saivat minut nauramaan. elokuva on siis hauska mutta mielestäni isoimman palan leffasta vie surullisuus ja leffa on myös masentava. suomalaiseksi elokuvaksi hyvin erinlainen. tarina siitä kuinka viattomat lapset kärsii pienestä pitäen vanhempiensa takia ja joutuvat näkemään sellaisia asioita joita tuon ikäisten ei kuuluisi nähdä. rupertia (ilmari järvenpää) ja evertiä (onni tommila) näyttelevät pojat tekevät elokuvasta loistavan. jokaisellahan meistä on ollut lapsuutemme.

”minkä tarinan sinä kertoisit lapsuudestasi?”


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *